Patmos-blogi

Sensuroitu vai ei? – Ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä. (osa 1)

Pasi Turunen Pasi Turunen (TM) on raamatunopettaja, toimittaja ja Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja.
Julkaistu:

”Typerä lurjus, jätä vanha lukutapa rauhaan äläkä muuta sitä!” Codex Vaticanus 300-luvulta on tiettävästi vanhin koko Raamatun, Vanhan sekä Uuden testamentin, kreikan kielellä sisältävä kirjamuotoinen (codex) käsikirjoituskopio. Nimensä mukaisesti sitä säilytetään Vatikaanissa. Tekstin muinainen tarkastaja purki tuohtumuksensa tekstipalstan marginaaliin havaittuaan kopioitsijan jostain syystä muuttaneen edessään olevasta vanhasta käsikirjoituksesta Hebr. 1:3 jakeessa sanan ”kantaa” / ylläpitää” (φερων) muotoon ”ilmoittaa” (φανερων).

Hauskahko korjaava palaute (tai kopioitsijan näkökulmasta kenties parjaava kolaute) Vaticanuksessa palautui mieleeni lueskellessani TT Ville Mäkipellon ja tohtorikoulutettava Paavo Huotarin uutuskirjaa Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (Otava 2023). Kirjassa käsitellään tekstikritiikkiä sekä hiukan kaanonin muodostumista ja Raamatun kääntämisen haasteita. Tekijät ovat halunneet kirjoittaa tavallisen lukijan avuksi kansantajuisen ”matkaoppaan Raamatun tekstihistorian kiehtovaan maailmaan.” Hankin kirjan heti sen ilmestyttyä.

Sivu Codex Vaticanus käsikirjoituksesta, jonka ensimmäisen ja toisen palstan väliin käsikirjoituksen tarkistaja on antanut kopioitsijalle korjaavaa palautetta, jota nykykielellä ehkä kutsuttaisiin ”parjaavaksi kolautteeksi”. Hebrealaiskirjeen alku on merkitty keskimmäisen palstan päälle huomiotaherättävästi.  Kuva: Wikipedia

Pääsiäisen 2023 alla julkaistu kirja on ennättänyt herättää sekä uteliasta kiinnostusta että arvostelua. Siihen ovat ennättäneet ottaa kantaa ainakin teologian tohtorit Matti Kankaanniemi Facebook seinällään sekä blogeissaan Timo Eskola, Eero Junkkaala ja Juha Ahvio sekä TM Aki Lahti. Näiden lisäksi kiinnostava ja valaiseva on Ariel Neulaniemen vetämä keskustelu Matti Kankaanniemen ja Ville Mäkipellon välillä Radio Dein Viikon debatti -lähetyksessä (Dei+ 19.4.2023) sekä Korson kirkossa 15.5.2023 striimattu Mäkipellon ja Junkkaalan keskustelu Mihin Raamatussa voi luottaa?

Päädyin julkaisemaan omia mietteitäni kirjasta nyt alkavan kirjoitussarjan muodossa.  Pelkkä lyhyt kirja-arvio alkoi kirjan synnyttämien moninaisten ajatusten kannalta tuntua riittämättömältä sohaisulta. Sellainen ei olisi tehnyt oikeutta kirjalle. Kirjoitussarjan toisen osan löydät tästä linkistä.

Vaikka siltä ei voi täysin välttyä koitan omassa kirjoitussarjassani olla toistamatta sellaista, mitä muut ovat aiemmin kirjasta sanoneet ja näin täydentää keskustelua omilla huomioillani. Koska itse olen paininut enemmän Uuden testamentin kysymysten parissa painottuvat huomioni Ut:iin. Tämä painotus ei siis tarkoita, että väheksyisin tai väistelisin VT:n tekstihistoriaan liittyvät kysymyksiä tai että Goljatin ja Jeremian kirjan pituus, oliko Daavid kuningas vai pelkkä heimopäällikkö (tästä hetken päästä lisää), Jahven ”vaimo”, taikka Mooseksen ”sarvet” eivät kiehtoisi ja kiinnostaisi minua.

Yleisvaikutelma

Yleisvaikutelmana Sensuroitu -kirja ei tuonut vastaan mitään säpsähdyttävää uutta, vaikka kirjan otsikko herättikin odotuksia siihen suuntaan. Kristinusko tai käsitys Raamatusta, Jeesuksesta ja varhaisesta kristinuskosta ei mennyt uusiksi kirjan ”paljastusten” äärellä. Jopa Vt:n ilmoitus ja suuri kertomus pysyi täysin tunnistettavana ja samana. Siksi kirjan otsikko ”Sensuroitu” alaotsikkoineen vaikutti tarpeettoman sensaatiohakuiselta ja yliampuvalta. Itsessään ”tylsä” tieteellinen aihepiiri, tekstikritiikki, lienee kuitenkin vaatinut rempsakan otsikoinnin ja viihdyttävän käsittelytavan, jotta sekulaarikustantaja (Otava) on uskaltanut ottaa riskin. Salaliittoilulla flirttailu myy paremmin.

Teksti on sinänsä miellyttävän helppolukuista. Paikoin aiheen käsittely tuntui kuitenkin lipsuvan popularisoinnista populismin puolelle. Yhdistelmä Päivi Räsäsestä Raamattu näkyvästi kädessä käräjäoikeudessa ja seuraavalla sivulla perään välähdys presidentti Donald Trumpista Raamattu kädessä kirkon edessä Washingtonissa on saatu tungettua avauslukuun tunteita herättävästi. Tarkoituksena on toki ollut osoittaa Raamatun ajankohtaisuutta, jota ei päivänpolitiikassakaan pääse pakoon. Paikoin taasen kirjoittajien omasta mielestä varmastikin vaativaa aihetta keventämään hauskoiksi tarkoitetut retoriset letkautukset eivät ihan aina tuntuneet onnistuneilta.

Nämä ovat kuitenkin  omaan lukukokemukseen liittyviä  pintapuolisia huomioita. Kirjan sekulaarimpi kohdeyleisö todennäköisesti kokee toisin.

Kirjassa esiteltyjen tutkimustulosten sanotaan perustuvan tieteelliseen tutkimukseen.  Kuitenkin kirja edustaa vain yhtä näkökulmaa tutkimuksesta. Maailmalta löytyy runsain määrin aivan yhtä tieteellistä tutkimusta, joka samaa tosiasia-aineistoa kurinalaisen menetelmällisesti tarkastellessaan päätyy perustellusti toisenlaisiin johtopäätöksiin. Tämän tutkimuksen totaalinen sivuuttaminen keskustelua rikastuttavana kriittisenä kumppanina oli pienoinen pettymys – tosin ei yllätys. Se myös syö uskottavuutta kirjoittajien esittäessä ehdottoman oloisesti väitteitä, joiden pintaa raaputtamalla paljastuu kuva monipuolistuu nopeasti.

Daavid ja hänen valtakuntansa

Yhtenä esimerkkinä minua kirjassa vaivaavan muun tieteellisen tutkimuksen sivuuttamisesta mainitsen aluksi lähemmin Daavidia, hänen persoonansa sekä kuningaskuntansa historiaa kyseenalaistavan jakson. Mäkipelto ja Huotari toteavat:

Arkeologinen todistusaineisto ei puolla Raamatussa kuvatun suuren kuningaskunnan olemassaoloa.” (s. 95).

Arkeologit päinvastoin ovat laajalti olleet yhtä mieltä siitä, että meillä on selkeitä kaivauksissa löydettyjä todisteita merkittävän kuningaskunnan olemassaolosta juuri Daavidin aikakaudelta. Tämä oli vuosikymmeniä vallitseva konsensus arkeologien parissa, ennen eräiden minimalistien yritystä uudelleen ajoittaa valtakunnasta kertova kaivauksista saatu todistusaineisto myöhäisemmäksi. Toki ajoituksen siirtämistäkin pyrittiin perustelemaan arkeologisella aineistolla. Uudelleen ajoittaminen ei kuitenkaan saavuttanut arkeologien yleistä hyväksyntää, mutta historiallis-kriittisen raamatuntutkimuksen parissa siihen tartuttiin heti innolla jo ennen kuin muut arkeologit olivat ehtineet siitä muodostaa kantaansa.

Eikä kyse suinkaan ole ollut siitä – kuten Mäkipelto ja Huotari toteavat – että ”Daavidista kyllä voidaan kaivaa esille kaikenlaista, jos löytöjä tulkitaan tai etsitään nenä Raamatussa.” (s. 96) Ikään kuin arkeologisten löytöjen vertailu Raamatun tekstien kanssa olisi jotenkin itsessään sopimatonta ja löytöjä saisi tulkita vain nenä Julius Wellhausenissa kiinni. Sekä perinteistä ajoitusta edustavat arkeologit että revisionistista uusajoitusta edustavat minimalistit tarkastelevat täysin samaa fyysistä arkeologista todistusaineistoa tehden johtopäätöksiään siitä käsin. Lisäksi minimalistit (esim. Finkelstein) itsekin myöntävät, että arkeologinen aineisto kyllä tukee käsitystä suureksi kasvaneesta valtakunnasta, jonka keskuksena oli Jerusalem. Minimalistit vain yrittivät siirtää siitä kertovan  todistusaineiston ajoituksen Daavidin aikaa selvästi myöhäisemmäksi.

Tästä oli luonnollisesti seurauksena se, että minimalistien mielestä Daavidistakin tuli vain vähäpätöinen heimojohtaja, jonka valtakunnan Raamatussa kerrottu suuruus näyttää kokonaan toiselle aikakaudelle siirrettyjen todisteiden valossa yhtäkkiä myöhäsyntyiseltä legendalta. Niin kuin ehkä Daavid itsekin. Näkemys, jota Mäkipelto ja Huotari kirjassaan avoimesti edustavat. Jos taasen pitäydytään arkeologien laajalti hyväksymässä tavanomaisessa ajoituksessa (kuten Eilat ja Amihai Matzar, Yosef Garfinkel jne.) todistusaineisto puhuu selkeästi Raamatussa kuvatun kaltaisesta kuningaskunnasta juuri Daavidin ajalla. Näistä kysymyksistä tekevät ansiokkaasti selkoa arkeologian professorit Michael G. Hasel artikkelissaan Excavations at Khirbet Qeiyafa and The Early History of Judah sekä Steven M. Ortiz artikkelissaan The Archaeology of David and Solomon – Method or madness?[1]

Jerusalem Journal of Archaeology -lehdessä julkaistiin kesällä 2023 uunituore tutkimusartikkeli, jossa professri Yosef Garfinkel tekee selkoa Jerusalemista noin päivänmatkan päässä sijaitsevien Daavidin aikaan sijoitettuvien linnoitettujen kaupunkien (Khirbet Qeiyafa, Beth Shemesh, Tell en-Nasbeh, Khirbet ed-Dawwara sekä Laakis) kaivauksista ja uusista tuloksista.  Garfinkelin mukaan kaivauksista saatu uusi tieto ”lopettaa pitkään jatkuneen historiallisen kiistan [Daavidin] kuningaskunnan

olemassaolosta ja sen rajoista” osoittaen valtakunnan alkaneen laajentua jo 900-luvulla sekä myöhemmin jatkaneen laajenemista kohti etelää. All Israel News -lehden tutkimusta käsittelevässä uutisartikelissa todetaan Garfinkeliin viitaten: ”Löydöt osoittavat, että I ja II Samuelin kirjoissa mainitut linnoitetut kasematti- [kaksois]muurein varustetut kaupungit, levittäytyivät, koska niillä pyrittiin turvaamaan arvokas viljelysmaa silloisilta lähimmiltä vihollisilta, filistealaisilta. Kaupungit, joilla pyrittiin suojelemaan tärkeitä kauppareittejä ja maatalousalueita, ovat johdonmukaisesti sopusoinnussa Jerusalemissa sijaitsevan pääkaupungin kanssa.” [2]

Daavidin nimi kiviin kirjoitettuna

Myöskään arkeologinen todistusaineisto Daavidista henkilönä ei rajoitu, kuten Mäkipelto-Huotari väheksyvästi toteavat, ”vain” yhteen Daavidin nimen mainitsevaan steelaan. Vuonna 1993 julkaistu löytö oli aikansa sensaatio. Se kumosi kerralla minimalistien väitteen siitä, ettei Daavidia voinut edes olla olemassa, koska hänestä ei ollut löytöjä Raamatun ulkopuolella. Samalla se siirsi keskustelun painopistettä Daavidin historiallisuudesta hänen valtakuntansa historiallisuuteen.

Sensuroitu -kirja mainitsee lyhyesti Mesan steelan 800-luvulta eaa., ja siinä esiintyvän maininnan ”Israelin kuninkaasta” ja Omrista. Mutta jättävät kertomatta, että eräät tutkijat jo vuosikymmeniä ovat arvelleet Mesan steelassakin esiintyvän toisen maininnan Daavidista (”Daavidin huone”). Tuoreista tutkimustuloksista kerrottiin  arvostetussa Biblical Archaeology Review -lehden 2022 talvinumerossa (48, no. 4 [Winter 2022]: 40) sekä tammikuussa 2023 lehden verkkosivuilla. Lehden jutun The Mesha’s Stele and the House of David mukaan Etelä-Kalifornian yliopiston sekä Louvren museon uusilla digitaalisilla kuvantamismenetelmillä steelasta saatujen tarkkojen kolmiulotteisten kuvien avulla on pystytty vahvistamaan maininta ”Daavidin huone” myös Mesan steelassa.

Summa summarum

Toisin kuin Mäkipelto ja Huotari kirjassaan esittävät arkeologinen todistusaineisto siis puoltaa Raamatussa kuvatun Daavidin aikaan sijoittuvan kuningaskunnan olemassaoloa. Kirjoittajien ehdoton toteamus, että näin ei olisi, ei ole perusteltu. Kyse on minimalistisen koulukunnan radikaalin skeptisestä näkemyksestä, joka perustuu arkeologisen todistusaineiston kiisteltyyn revisionistiseen ajoitukseen.

Sana ”vain” on siinä mielessä kätevä, että sen voi liittää lähes mihin tahansa vertailuun, kun mikään ei riitä: Ennen meillä oli ”vain” Raamattu. Sitten ”vain yksi” todiste Daavidista. Nyt sitten on ”vain” kaksi. Ellei Raamattua oteta lukuun.

Tel Danin steelan löytyminen osoittaa, että arkeologisen todistusaineiston puuttumiseen ei kannata todistelussa liikaa ripustautua. Varsinkaan maassa, jonka rikkaaseen muinaishistoriaan liittyviä kaivauksia on olosuhteista johtuen päästy tekemään vain muutaman prosentin verran. Arkeologisten löytöjen puuttuminen ei sellaisenaan ole todiste siitä, että Raamatun kuvaus ei voi olla totta (”Absence of evidence is not evidence of absence.”). Skeptikot eivät tätä tahdo oppia. Toisaalta skeptikkojakin tarvitaan, koska kriittistä keskustelua tarvitaan. Molempien pyrkimyksiä yhdistää halu totuuteen. Arkeologiset väärennöksetkin on karsittava.

Mitä sitten pitäisi ajatella Raamatun vanhoihin käskirjoituskopioihin tulleista muutokseista – tahattomista ja tahallisista? Pitääkö olla huolissaan?  Kirjoittajien mukaan ”tekstikritiikistä ei ole kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja” (s. 7). Tämäkään ei aivan pidä paikkaansa. Kirjoitussarjan seuraavassa jaksossa noin viikon päästä tarkastelen lähemmin Sensuroitu -kirjan antia tekstikritiikin äärellä. 


Kirjoitssarjan muut osat:
Osa 1 – Sensuroitu vai ei – Ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä (osa1)
Osa 2 – Sensuroitu vai ei? – Lisää ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä
Osa 3 – Raamatun ”muuttumattomuuden” olkiukko – Ajatuksia Mäkipellon ja Huotarin kirjan äärellä. 

[1] Molemmat artikkelit kirjassa Do Historical Matters Matter to Faith? – A Critical Appraisal of Modern and Postmodern Approaches to Scripture (ed. James K. Hoffmeier and Dennis R. Magaray; Crossway 2012)

[2] Yosef Garfinkel. 2023. Early City Planning in the Kingdom of Judah; Jerusalem Journal of Archeology 4:87–107. Sekä AllIsraelNews 28.6.2023: ”Biblical Kingdom of Judah expanded earlier thatn originally thought, says Hebrew University Arhceologist – New study claims southern expansion took place during the time of King David.” 

Patmos-blogilla kirjoittavat sitoutuvat Apostoliseen uskontunnustukseen. Muilta osin blogistien esittämät näkemykset ovat heidän omiaan, eivätkä välttämättä edusta Patmos Lähetyssäätiön kantaa.

Lue ohjeet kommentoinnille

Kommentit (2)

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Kaia

    ”(”Absence of evidence is not evidence of absence.”). Skeptikot eivät tätä tahdo oppia.”

    Mutta ei ainakaan Kuussa ole pinkkejä yksisarvisia, vaikkei todistusaineistoa ole. Olen vakuuttunut siitä, ettei niitä ole siellä.
    ”Extraordinary claims require extraordinary evidence”. Siis erikoiset väitteet tarvitsevat todella paljon erityisiä todisteita olemassaololleen.
    Raamatussa ei taida olla kunnon todisteita siitä, miksi Jumalan piti pelastaa ihminen, koska personoidun pahan alkuperä on myyttinen ja epäselvä. Kuka tai mikä se paha sitten oli? Ja miksi ihminen tarvitsee pelastusta.. itse synti on oikeastaan aika outo käsitys. Rikkominen jotain Jumalaa vastaan..
    Tietenkin jokainen on epätäydellinen ihminen ja voi tehdä hyvää tai pahaa, mutta että iankaikkinen rangaistuskin vielä.
    En usko enää Raamattuun, vaikka sieltä todistettaisiin moni asia paikkansa pitäväksi. En jaksa uskoa sellaiseen, koska mitä hyötyä siitä on minulle itselleni? Kuolen kuitenkin.

  2. Riitta Tolonen

    Kiitos, Pasi! Näitä tietoja tarvitaan.